Viime aikoina ovat alkaneet nuo pienet hoffin rontit liikkumaan jo yllättävän sutjakasti niillä pienillä suloisilla tassuillaan. Pääsivät pentuhuoneesta siirtymään jo olohuoneen puolelle, tämä taas tarkoittaa sitä että oma "rauhan tyyssijani" on kadonnut kokonaan Nyt on vain häntää, tassuja, hampaita ja näiden yhteensummana pentuja.

Pennut olivat yllättävän reippaita kun pääsivät ensimmäistä kertaa olohuoneen liukkaalle muovimatolle liikkumaan, harva niistä vikisi, vaan aika pitkälti kaikki lähtivät iloisesti tutkimaan uutta "maailmaa", ja vaikutti siltä että pennun silmiin se ei olekaan niin paha? Olen siis kaikesta päätellen kasvattanut pieniä, rohkeita ja varmoja hoffipentuja.

Nyt nisäni toimivat maitobaarina, ja kaiken lisäksi ovat kuin baaritiski. Pennut yrittävät välillä roikkua istualteen nisilläni, en ole siitä yhtä ihastuksissani kuin pennut, sillä voitte uskoa miten ne rontit hampaitaan käyttävät... joten vielä annan niiden nätisti imeä nisää kun makoilen olohuoneen lattialla, onneksi nuo pienet saavat myös jauhelihaa ja kermaviiliä, joka tarkoittaa myös vähemmän minun nisien kimpussa olemista, toisaalta se lisää myös minun pesutoimiani sillä pennut saattavat näyttää ruokailun jälkeen tältä:

Eilen illalla saivat pennut tuohon lattialle agilitystäkin tutun putken, ihmetystä siinä onkin riittänyt, mutta nyt jo reippaasti käydään pissalla siellä sisällä, en tiedä pitäisikö jonkun kertoa niille pennuille ettei se ole siihen tarkoitettu? Vai annetaan tulevien omistajien todeta tämä, mahdollisesti agilityharkoissa?

Pennut ovat toiset kovin itsevarmoja, ja välillä täytyy minun vastuuntuntoisena emänä niille sanoa vastaan sana tai kaksi. Tänään yritin Mysticalin, Mistralin ja Masculinon kanssa leikkiä, ne eivät vain tuntuneet ihan vielä ymmärtävän miksi niitä tökin ja kirputin ehkä sekin hetki vielä tulee. Leluista ne kyllä ovat aivan tohkeissaan, ja toistensa kanssa leikkivät minkä ehtivät. Aika yksitoikkoista tuo pennun elämä kyllä on syödään - leikitään - nukutaan - syödään - leikitään - nukutaan - nukutaan vähän lisää ja taas sama rumba alusta. Toisaalta minulla on aikaa levätä nuo kaikki - nukutaan - välit, mutta siitäkin huolimatta, tuo pennunkatselijoiden loppumaton virta vie minusta voimat, ja saatankin siitä johtuen välillä menettää hermoni. (yritän aina muistella sitä laskua sataan, mutta taidan tipahtaa 50kohdilla kyydistä?)

Nyt jo ennen kuin pennut ovat edes 5vkosia alkaa karvaani irtoamaan, emäntä harjaili minua pihalla, ja voivotteli samalla kaikki ohi meneviä näyttelyitä tänä kesänä. Uhkaili kyllä että Voittaja2009 näyttelyyn päästään, minä ja tuleva pentu siis. Sitten se harjaillessaan höpisi että kun saadaan irtokarvat alta pois kasvaa uusi turkki takaisin nopeampaa, en tiedä mitä sieniä se on syönyt, vai onko ikävä pistänyt pään sekaisin. Noista näyttelyistä en itse ole erityisemmin ihastunut, enemmän odotan sitä koska kasvattaja päästää minut kotiin, eli silloin tarkoittaa myös sitä että pääsen emännän kanssa tottistreeneihin, jotka kuulemma ovat pyörineet koko täällä olo aikani, hirmuinen määrä oppeja mennyt taas sivu suun, toisaalta elämän koulu täällä taas opettanut. Kertoi se emäntä muuten että yritti saada minut agility kurssillekkin, katsotaan nyt vain pääsenkö hallintatestiin (eivät usko minun tottelevan ;)

Nyt joudun taas hiipimään takaisin pentujen pariin, yllättävän rauhaksiin ne tämän hetken ottivatkin. Nähdään taas!